Tekniikan museon Strömberg-kokoelma nähtäville


Vuonna 1881 vasta 18-vuotias itseoppinut innovaattori, Gottfrid Strömberg, kokosi ensimmäisen Suomessa valmistetun tasavirtadynamon. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän perusti nimeään kantavan sähköliikkeen Helsingin Kamppiin ja käynnisti näin valtakunnallisesti merkittävän yrityksen. Oy Strömberg Ab:n tuotanto painottui aluksi dynamoihin sekä asuin- ja liikekiinteistöjen sähköistämiseen, mutta laajeni nopeasti muuntajiin, moottoreihin, teollisuuden sähköistämiseen ja koneistamiseen. 1890-luvun lopulla alkoi Strömbergin Sörnäisten tehtaan rakentaminen, josta tuotanto siirtyi edelleen 1930-luvulla Pitäjänmäelle. Vaasan tehtaiden toiminta käynnistyi vuonna 1944.

Tekniikan museo sai merkittävän kuvalahjoituksen vuonna 1989 silloisen ABB Strömberg Oy:n lahjoittamana. Kokoelma sisältää n. 20 000 kuvaa. Vanhimmat kuvista ovat 1800-luvun lopulta, aivan Strömbergin yritystoiminnan alkumetreiltä. Nyt käynnissä oleva digitointiprojekti keskittyy erityisesti 1940-lukuun, jolloin Oy Strömberg Ab oli mukana mm. suurten vesivoimaloiden rakentamisessa. Kokoelman kuvat kertovat laaja-alaisesti Suomen sähköistämisen tarinaa. Niissä on nähtävissä niin yhtiön tuotteita kuin näkymiä työpajoista työntekijöineen.

Konepajakoulun oppilas työskentelee smirgelin ääressä Pitäjänmäen tehtaalla v.1944

Konepajakoulun oppilas työskentelee smirgelin ääressä Pitäjänmäen tehtaalla v.1944


Muuntajan käämitystä vuodelta 1947

Muuntajan käämitystä vuodelta 1947

 

Strömbergin tehdasrakennus Sörnäisissä v.1920, tehtaan edessä Haapaniemen kenttä

Strömbergin tehdasrakennus Sörnäisissä v.1920, tehtaan edessä Haapaniemen kenttä